Muinaisuskomuksia käsittelevissä teoksissaan uskontotieteilijä Uno Harva (1882–1949) kertoo Uralin länsipuolella asuvista suomalais-ugrilaisista ”permalaisista” eli udmurteista ja komeista. Heidän veteen liittyvä uskomusperinteensä on kiinnostava, sillä sukukansojemme…
Järvien pohjasedimentit koostuvat vuosituhansien aikana pohjaan kerääntyneestä materiaalista (sedimentistä) ja ne ovat arkistoja, joita tutkimalla voidaan tulkita alueen ympäristöhistoriaa (Kuva 1). Pohjaan hiljalleen kerrostuva sedimentti…
Viljelyn perusedellytys on peltomaiden toimiva kuivatus. Peltojen kuivatus jaotellaan perus- ja paikalliskuivatukseen. Näistä peruskuivatus on tärkein ja se käsittää valtaojien kaivamisen sekä perkauksen, pienet pengerrykset…
Loimijoen padotus- ja juoksutusselvityksen ohjausryhmä kokoontui huhtikuun lopussa keskustelemaan kuluneesta seurantakaudesta 2017–2021 ja tulevista jatkotoimenpiteistä. Kokouksessa käytiin läpi kuluvan kevään vesitilannetta, padotus- ja juoksutusselvityksen taustaa,…
Tulvavahinkoja on syntymässä laajasti Pirkanmaalla. Pahimmillaan tulva voi kastella peltoja, teitä sekä rantasaunoja ja -mökkejä. Vähäjärvisillä alueilla ja peltovaltaisilla alueilla tulvahuippu on meneillään. Suurten järvien…
Metsätalous aiheuttaa ravinne- ja kiintoainekuormitusta etenkin turvemaavaltaisilla alueilla, joita löytyy runsaasti mm. Kokemäenjoen valuma-alueelta. Pahimpia kuormituslähteitä ovat suometsien ojitukset ja maanmuokkaus, joiden seurauksena ravinteita ja…
Meidän jokaisen arkisista toiminnoista syntyy erilaisia jätevesiä. Kun käymme esimerkiksi pesulla tai tiskaamme astioita, syntyy niin sanottua harmaata jätevettä. Harmaa vesi on jätevettä, joka ei…
Kesäni on kulunut harjoittelun merkeissä kaksitasouomia kartoittaen. Kartoituksen tarkoituksena on ollut löytää jo rakennettuja kaksitasouomia Länsi-Suomen alueelta, haastatteluiden avulla kerätä kokemuksia muun muassa niiden toimivuudesta,…
Peltojen peruskuivatus, eli toimivat valta- ja laskuojat ovat edellytys maanviljelyn kannattavuudelle Suomen ilmasto-olosuhteissa. Kuivatuksen on oltava tehokasta, koska kasvukausi on lyhyt, sadanta jakautuu kasvukaudella epäedullisesti,…
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Sivuston käytöstä kerätään evästeinä yleisiä tilastotietoja, joita käytetään verkkopalvelun kehittämiseen. Niiden perusteella käyttäjiä ei voida yksilöidä. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.