”Hankkeen aikana järjestetään muun muassa sidosryhmätilaisuuksia, joissa sekä strategian että sitä tukevan toimenpideohjelman sisältöön pystyy vaikuttamaan. Lisäksi vaikuttamaan pääsee erilaisten kyselyiden, palautteenannon ja lausuntojen avulla.”
Kyrösjärven vesi noussut 60 cm Kyrösjärven vedenkorkeus on noussut kuukauden aikana lähes 60 cm ja virtaama Kokemäenjoessa on kasvanut kolminkertaiseksi. AVI on myöntänyt Kyröskosken Voima…
Kuivuus on koetellut koko Eurooppaa ja monet maat ovat hakeneet kriisiapua EU:lta, joka aikaisti tukien maksua. Suomen hallitus päätti 86,5 miljoonan kriisipaketista maataloudellemme. Monet karjatilat…
Käymme metsäteollisuudessa jatkuvaa keskustelua sidosryhmiemme kanssa eri vastuullisuusteemoista. Viime aikoina metsien monimuotoisuuskysymykset ja ilmastoasiat ovat olleet vahvasti tapetilla. Sen sijaan tehtaiden ympäristöasiat ovat olleet vähemmän…
Tampereelle on parin vuoden ajan valmisteltu laajalla yhteistyöpohjalla Järviluontokeskuksen perustamista. Ensisijaisena sijaintivaihtoehtona on Mustalahden ranta-alue ja keskuksen linkittäminen uudistuvan Särkänniemen alueen muun tarjonnan yhteyteen. Alusta…
Vesi – elämän eliksiiri. Lankeaa sateena metsiin, pelloille ja soille. Virkistää maan, kasvit ja eläimet. Suodattuu pohjavesiin ja virtaa pitkin pintaa. Löytää noroihin ja ojiin.…
Hallinnoi evästeiden suostumusta
Sivuston käytöstä kerätään evästeinä yleisiä tilastotietoja, joita käytetään verkkopalvelun kehittämiseen. Niiden perusteella käyttäjiä ei voida yksilöidä. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.