Juuri mitään kirjoitusta ei voi aloittaa mainitsematta korona-pandemiaa. Ei mennä sen haasteisiin nyt syvemmälle, mutta mietitään hetki niitä ilmiöitä, joita tämä ´uusi normaali´ on tuonut tietoisuuteemme. Jotain on muuttunut pysyvästi, mutta mitä ja miksi. Yhtäkkiä asiat, jotka aiemmin tuntuivat itsestäänselvyyksiltä saavat aivan uuden merkityksen. Maailmalla hämmästellään suomalaisten luontosuhdetta. Kun ahdistaa ja seinät kaatuvat päälle, me voimme mennä puhtaaseen luontoon, halata puita, tuntea metsän tuoksun, kalastella puhtaissa vesissä tai soudella iltaisin joella. Virtaava vesi on yksi niistä elementeistä, joka tarjoaa mielenrauhaa, kun maailman huolet ja murheet pääsevät turhan lähelle.
Vesien suojelu on aina sydämissämme. Luonnon arvo on mittaamaton ja siksi meidän pitää yhdessä löytää ne ratkaisut, jolla voimme siirtyä steppi stepiltä kohti parempaa ja parempaa ympäristöturvallisuutta. Satakuntalaiset yritysjohtajat ovat monella tavalla edelläkävijöitä ja Suomessa ollaan maailman mittakaavassa onneksi todella pitkällä. Talouden ja hyvinvoinnin vuoksi tarvitsemme vaurautta, omistajuutta ja modernia, uudistuvaa työelämää. Kaiken tämän keskiössä on arvomaailma, jossa kuluttajat, osaajat ja suuri yleisö haluavat valinnoillaan ohjata maailmaa entistä vastuullisempaan suuntaan. Ei ole yhdentekevää, missä ja miten tuote on valmistettu, millaisten arvoketjujen kautta raaka-aineet kulkevat, miten henkilöstöä johdetaan tai miten energia- ja materiaalitehokkuudelle asetetaan yhä kunnianhimoisempia tavoitteita. EU on valmistelemassa ns. oikeudenmukaisen siirtymän menetelmiä. Tämä on erittäin viisasta siksi, että joudumme tasapainoilemaan lähitulevaisuuden ja kaukaisen horisontin kanssa.

Jotta voimme koko ajan turvata hyvinvoinnin tässä ajassa ja silti rakentaa hyvää tulevaisuutta, tarvitaan innovatiivisia, uusia tapoja tehdä asioita. Ympäristöteknologia kehittyy, samoin voimme seurata ja anturoida asioita paljon aikaisempaa paremmin, uudet energialähteet antavat vaihtoehtoja nykyiselle ja uuden tiedon kautta näemme asioita entistä selvemmin. Ymmärrämme syyseuraus-suhteita yhä hienosyisemmin ja voimme kohdentaa toimia tai optimoida prosesseja entistä tarkemmin. Oikeudenmukainen siirtyminen on taitolaji, jossa Suomessa ja varsinkin Satakunnassa ollaan hyviä. Liian iso hyppy tuhoaa hyvinvointia, liian kunnianhimottomat tavoitteet päästävät turhan helpolla, jolloin kilpailukyky ei kehity.
Jokemme on jotain, jossa virtaa elinkeinoelämän historia ja tulevaisuus. Joen merkitys muuttuu, mutta rakkautemme sitä kohtaa säilyy. Niin luontoelämyspalveluntarjoajat kuin ympäristöystävällinen teollisuus ovat osa joen ekosysteemiä. Moni asia mahtuu rinnakkain.

Minna Nore
Kirjoittaja on Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtaja, joka työkseen vaikuttaa yritysten toimintaedellytyksiin ja inspiroituu tulevaisuuden haasteista sekä muutosjohtamisesta. Asunut Kokemäenjoen rannan tuntumassa koko ikänsä.