Viime päivien toistetuimpia lauseita on ollut, että muistakaa pestä kädet! Se on tehokas keino koronaviruksen leviämistä vastaan. Vesi on elämämme ilo, joka tulee vaivatta kotiin ja työpaikalle poistuen vähin äänin käytön jälkeen. Ilman vettä koko elämämme olisi varsin kuivaa. Vesi taipuu välttämättömyydestä aina monipuoliseksi elämysten lähteeksi saakka.
Vesi on laulujen aihe
Pirkanmaan maakuntalaulun sanoissa kuvaillaan vettä kauniisti ”niin kauas kuin silmä siintää, näen järviä lahtineen. Kas, Längelmävesi tuolla vöin hopeisin hohtelee, ja Roineen armaiset aallot sen rantoja hyväelee” Tai mitäpä olisi Tampere ilman Tammerkoskea? ”Tammerkosken sillalla näin heilan ensi kerran.” Jos ei olisi koskea, ei tarvittaisi siltaa ja heilakin voisi jäädä näkemättä.

Sitten saunaan
Tampere on maailman saunapääkaupunki ja saunomisessa vesi taipuu moneksi. Saunassa vettä tarvitaan peseytymisen lisäksi löylyn heittoon, jossa vesi höyrystyy ja lämmittää saunojaa. Talvella saunasta voi kipaista jäiseen avantoon tai lumihankeen, joissa vesi on jälleen erilaisessa muodossa. Paluumatkalla voi katsella kuurankukkia saunan ikkunassa.

Räntäsade virkistää
Monet meistä nauttivat ulkoilusta, jossa vesi on ilo silmälle kaikissa muodoissaan. Vesi- lumi- tai räntäsade ovat elämyksiä, joita ilman elämä olisi tylsää. Mistä silloin edes puhuisimme? Suomessa emme kenties juuri mistään, jos emme sitten sumusta tai usvasta.
Olemme kaikki vesihenkilöitä
Me ihmiset olemme suurimmaksi osaksi vettä. Tuota puhtaana hajuttomaksi, mauttomaksi ja värittömäksi määriteltyä. Jopa Alko on hiljattain ymmärtänyt veden voiman ja on ottanut listoilleen uuden tuotteen eli Väliveden, jota se suosittelee juomaan joka välissä.
Vesi on luova
Vesi on vahva elämysten, elinvoiman ja vetovoiman lähde ja sen kaikkia mahdollisuuksia ei ole vielä keksitty. Veden potentiaali on suuri, mutta vain arvostettuna ja pilaamattomana. Meidän on tärkeää avata silmämme vesistöjemme arvolle ja vaalia vesistöjämme parhaamme mukaan.

Salainen helmi
Kokemäenjoen valuma-alue on huikea, mutta samalla hieman salainen kansallinen helmi. Tästäkin syystä Kokemäenjoen vesistöalueen vesivisio on tärkeä ja erittäin onnistunut tahdonilmaisu. Itse haluan olla edesauttamassa vision mukaisia toimia. Tämä tekstini on tarkoituksella muotoiltu hieman kevyempään sävyyn, mutta sen viesti on tarkoitettu vahvaksi tueksi vision toteuttamiselle.

Marko Koskinen
Kehityspäällikkö, Pirkanmaan liitto