Miksi ympäristöstä kerätään tietoa?
Luonnonvarojen ja ympäristön seurannoilla kuvataan luonnonvarojen kulloinenkin tila ja hyödyntämispotentiaali sekä ihmisen toiminnasta että luonnollisesta vaihtelusta johtuvat ympäristömuutokset. Tietoja kerätään pitkiä aikoja samoista paikoista samoilla tai vertailukelpoisilla menetelmillä. Tulosten luotettavuus paranee havaintosarjojen pidentyessä ja vaikkapa ilmastonmuutoksen seurannassa pitkät aikasarjat ovat ensiarvoisen tärkeitä. Esimerkkejä pitkäaikaisista seurannoista ovat 1800-luvun puolessa välissä aloitetut vedenkorkeusseurannat, 1910-luvulla aloitettu lintujen rengastus ja 1920-luvulla aloitetut metsävarojen inventoinnit.
Luonnonvara- ja ympäristöseurannassa kerättyä tietoa käytetään esimerkiksi:
• kansallisen ja kansainvälisen poliittisen päätöksenteon pohjana,
• alueellisen ja kansallisen suunnittelun perustietona,
• teollisuuden investointipäätösten tukena,
• talouden kestävyyden arvioinnissa ja esim. sertifioinnissa,
• ympäristö- ja ilmastomuutosten arvioinnissa sekä
• tutkimusaineistona.
Tyypillisiä seurantatiedon hyödyntäjiä ovat valtion ja kuntien viranomaiset. Aluehallintovirastot ja hallinto-oikeusjärjestelmä käyttävät seurantatietoa ympäristölupamääräysten asettamiseen ja ELY-keskukset määräysten valvomiseen. Tutkimuslaitokset tulkitsevat aineistoja mm. ympäristöpolitiikan tueksi. Kansalaisia ja yhteisöjä kiinnostaa erityisesti oman lähiympäristön tila.
Seurantamenetelmät kehittyvät
Laajan ympäristöseurannan alkaessa Suomessa menetelmät olivat varsin yksinkertaisia ja työvaltaisia. Ympäristömittaukset olivat huonosti hyödynnettävissä ja pitkäaikaisten havaintosarjojen tulkinta työlästä. Vasta 1950-luvulla alkoi datamassojen tehokkaampi hyödyntäminen ja nyt kaikki tieto kulkee mukana älykännykän välityksellä.
Yhä edelleen suuri osa ympäristönäytteistä haetaan ihmisvoimin. Näytteenottajat käyttävät venettä ja moottorikelkkaa ja muutenkin toimitaan suunnilleen samalla tavalla kuin on tehty vuosikymmeniä. Järvien syvänteiden pohjaeläinnäytteet saa edelleen tehokkaimmin otettua kokenut ammattilainen ja kasviplanktonnäytteitä ei robotti ota 0-2 metrin kokoomanäytteenä.
Laboratorioissa näytteiden analysointi sen sijaan on kehittynyt valtavasti. Määritystarkkuudet ovat parantuneet ja laitteilla voidaan tehdä töitä vuorokauden ympäri. Yhdellä laitteella pystytään yhdestä näytteestä määrittämään jopa kymmeniä eri suureita kuten vaikkapa metalleja. Laboratoriotyö seurannassa on muuttunut paljon, mutta edelleen on painotettava sitä, että kaikki luotettava seuranta edellyttää ketjun alkupään tarkkuutta. Jos näytteenotto ei ole laadukasta, niin hienojen määrityslaitteiden käyttö ei ole mielekästä.
Veden laadun seurantaan on tullut myös jatkuvatoimisia mittareita joillekin tekijöille, kuten sameudelle ja happipitoisuudelle. Automaatit tuottavat paljon mittaustuloksia ja tällöin muutoksista saa luotettavamman kuvan kuin yksittäisistä näytteistä. Automaattimittareiden huono puoli on jatkuva huollon tarve, esimerkiksi optisia antureita on puhdistettava tiheästi luotettavien mittaustulosten saamiseksi.
Kirjoittaja: Harri Mäkelä, yksikön päällikkö, Hämeen ELY-keskus
